Billboard

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 9. helmikuuta 2012 kello 08.51 käyttäjän Luckas-bot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Billboardin kansi vuodelta 1896.

Billboard on yhdysvaltalainen musiikkiteollisuuteen keskittynyt aikakauslehti. Lehti on tunnettu ylläpitämistään viikoittaisista suosituimpien singlejen ja albumien listoista.

Historia

Billboard perustettiin vuonna 1894. Aluksi lehdessä käsiteltiin lähinnä sirkushuveja, mutta vähitellen painopiste alkoi siirtyä yhä enemmän musiikkiin. Muut aiheet poistettiinkin lehdestä 1950-luvulla. Ensimmäinen musiikkilista ilmestyi 20. heinäkuuta 1940. Billboardin suosituin lista, Hot 100, joka yhdistää levymyynnin ja radiosoiton, on ilmestynyt vuodesta 1958.

Billboard on toimittanut myös radio-ohjelmaa, American Top 40, vuodesta 1970. Ohjelmassa soitetaan listan 40 korkeimmalla olevaa kappaletta käänteisessä järjestyksessä.

Nykyisin Billboardissa käsitellään koko viihdeteollisuutta DVD:istä musiikin lataukseen Internetistä.

Listat

Billboardin single-listat ottavat huomioon myydyt levyt sekä kappaleen radiosoiton. Vuodesta 1998 lähtien singleä ei ole tarvinnut julkaista virallisesti, vaan jos jotakin kappaletta soitetaan radiossa tarpeeksi, voi se nousta listalle. Vuonna 2005 listoja muutettiin niin, että se ottaa nykyisin huomioon myös Internet-musiikkikauppojen, kuten iTunesin myymät kappaleet.

Billboardin listoja ovat:

Aiheesta muualla

Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.